Samuli Voutila Rehellisesti isänmaallinen

Vapaa kansalainen on autonsa ansainnut

  • Talvipakkasissa tulee autojen kulkea ja ihmisten päästä liikkumaan.
    Talvipakkasissa tulee autojen kulkea ja ihmisten päästä liikkumaan.

Viime aikoina on käyty yhteiskunnallista keskustelua yksityisautoiluista. Autoilijat on otettu silmätikuiksi ilmastonmuutoksesta ja yksityisautoilua halutaan rajoittaa tulevaisuudessa tai ainakin vähentää rajusti. Tähän on käytetty perusteena ilmastonmuutosta, joka tuo mukanaan heinäsirkkaparvet ja muut Raamatusta tutut vitsaukset.

Suomen hiilidioksidipäästöt ovat globaalisti 0,014% maailman päästöistä. Näistä Suomen päästöistä yksi kymmenesosa tulee yksityisautoiluista. Siksi onkin kohtuutonta syyttää suomalaista autoilijaa ilmastonmuutoksesta, sillä tiesitkö, että yksi kaukomatka lentäen tuottaa saman verran päästöjä kuin autoilu keskimäärin vuodessa? Ainakaan ympäristötietoinen ihminen lentäessään Balille tai Berliiniin ei tätä tunnu muistavan. Silti Berliinissä nautitun soijalaten kastelema sormi osoittaa autoilijaa.

Onkin rehellistä myöntää, että suomalainen autoilija ei ilmastonmuutosta aiheuta, saati pelasta. Yksityisautoilu on vapaan yksilön turva sekä tae vapaalle liikkuvuudelle. Yksikään muu kulkuväline ei historiassa ole pystynyt samaan. Siksi on tärkeää, että Suomessa saa ja pitää voida käyttää yksityisautoa myös tulevaisuudessa. Polttoainemuoto on sinänsä sivuseikka, kunhan Pohjolan kylmät olosuhteet otetaan huomioon. Kun pakkasta on 30 astetta, ei sähköautoista ole apua. Siksi myös polttoaineverotuksen tulee olla järkevää ja peruskansalaisen tulee saada polttoainetta 24/7 edullisesti asemilta.

Turvallisia ja vapaita ajokilometrejä toivottaen,

Samuli Voutila

Kirjoitus on julkaistu Rahvaassa joulukuussa 2018

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun moottoriajoneuvoja on Suomessa yli 500 kappaletta tuhatta kansalaista kohden mukaan lukien imeväiset ja dementoituneet vanhukset, niin käytännössä voidaan sanoa, että autoilijoiden syyllistäminen tarkoittaa samaa kuin koko kansan aikuisen aktiiviväestön syyttäminen.

Melko lyhytnäköistä siis, poliitikoilta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ei autoilija ole autoa ansainnut. Ei ole mikään ihmisoikeus. Vastuullinen autoilija ryhtyy HETI käyttämään niin vähäpäästöistä energiaa kuin hänelle on mahdollista. Dieseliin MY, bensakoneeseen biokaasu, sähköautoon tai ladattavaan hybridiin ekosähköä. Vain sillä voidaan taata tulevaisuudessakin oikeus ajaa yksityisautoilla. Toimi itse HETI, äläkä selittele.

Käyttäjän SamuliVoutila kuva
Samuli Voutila

Mulla on itseasiassa Hybridiauto, joten ei tarvitse "selitellä". Mutta käytännössä Suomessa polttomoottoreita ei voida korvata kokonaan ja ei kansalaisia voida edellyttää siirtymään sähköautoihin. Vai kuka sen sen hankinnan maksaa?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

En minäkään ketään pakota hankkimaan sähköautoa vaan suosittelen käyttämään fossiilitonta energiaa auton liikuttamiseen. Sen voi ainakin Etelä-Suomessa tehdä jokainen vastuullinen ihminen vaikka heti. Ladattava hybridi nyt voisi olla siedettävä kompromissi jos normiajot on lyhyitä ja lataa ekosähköä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Mutta käytännössä Suomessa polttomoottoreita ei voida korvata kokonaan"

Perustele.

"ja ei kansalaisia voida edellyttää siirtymään sähköautoihin."

Ei niin. Fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista voidaan kuitenkin edellyttää.

"Vai kuka sen sen hankinnan maksaa?"

Autot uusitaan N vuoden välein joka tapauksessa että ei se uusiminen ole ongelma.

Käyttäjän SamuliVoutila kuva
Samuli Voutila Vastaus kommenttiin #12

"Mutta käytännössä Suomessa polttomoottoreita ei voida korvata kokonaan"

Raskaassa liikenteessä polttomoottoreita tarvitaan kuten myös haja-asutusseuduilla, joissa etäisyydet pitkiä. Biodiiseliä toki voidaan käyttää, mutta voidaanko sitä tuottaa riittävästi? Biokaasu myös vaihtoehtona hyvä, mutta riittävyys vielä kysymysmerkki.

Valtaosa "uusista autoista" ei ole uusia. Suomalaiset ajavat keskimäärin 16-vuotta vanhoilla autoilla ja ei kansalaisilla ole mahdollisuuksia edes nyt ostaa uutta polttomoottoriautoa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

On ansainnut, juu, ja kun autonavlmistajat jo muutaman vuoden päästä valmistavat lähes pelkästään sähköautoja, niin sitten voi perussuomalainenkin sellaisen ostaa, tai sitten pitää itse ruveta valmistamaan polttomoottoriautoja.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/volkswagen-luo...

Elämä on välillä kovaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Linkkisi takaa:

"Volkswagenin tavoitteena on, että vuonna 2050 se myisi polttomoottoriautoja ainoastaan sellaisilla markkinoilla, joiden latausverkosto ja muu sähköautoilua tukeva infrastruktuuri on vielä jostain syystä riittämättömällä tasolla."

Joten emmeköhän me täällä Suomessa vielä silloin ostele polttomoottorivolkkareita ...

Käyttäjän SamuliVoutila kuva
Samuli Voutila

Tämäpä juuri. Suomessa polttomoottoreita tullaan tarvitsemaan nyt ja jatkossa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #9

Ei mikään pakko.

On täysin mahdollista liikuttaa sähköautoa puuhiilistä tehdyillä briketeillä pidemmillä matkoilla ja käyttää vain hyvin pientä akkua, ja niiden brikettien valmistus on hyvin yksinkertainen prosessi ja varastointi yksinkertaista. Niissä on nimittäin aika suuri energiatiheys.

Se vaan että autovalmistajat eivät tähän ole lähteneet eikä Suomessa ole mitenkään investoitu tähän mutta mitään teknistä estettä ei ole. Tahtotilasta kiinni.

Sen lisäksi polttomoottoreilla olevien autojen määrää (tai yleensäkin autojen määrää) saadaan vähennettyä niin että siitä ei ole mitään haittaa. Suomessa ei esimerkiksi hyödynnetä yhteiskäyttöä- ja omistusta juurikaan ja sekin asia korjautuisi pienellä lakimuutoksella ja tietokoneohjelman pätkällä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #9

Kyllä jos nykyinen tilanne pysyy muuttumattomana, mutta kymmenessä vuodessa ehtii tapahtua paljonkin. Emme voi tietää aivan tarkkaan mikä on Suomessa vuoden 2030 tilanne tai kuinka pitkälle sähkö ja hybridi autot ovat siihen mennessä kehittyneet. Jokatapauksessa uusien polttomoottoriautojen myynti tulee vähenemään Euroopanlaajuisesti ja niiden maahantuontihinnat sen seurauksena nousevat kun ei tarvita enää suuria määriä jolloin ns. "paljousale" sisäänostossa supistuu.

Käyttäjän SamuliVoutila kuva
Samuli Voutila

Meinasin jo ostaa, mutta kantosäde liian pieni. Hybridillä mennään, jotta voi huoletta päästä myös polttomoottorilla paikasta A paikkaan B.

Sähköautointoilijat eivät koskaan vastaan siihen, että mitäs teemme nykyiselle autokannalle? Pakotetaanko kaikki ostamaan sähköauto (mihin ei todellakaan kaikilla ole varaa) vai maksaako valtio viulut? Ja jos maksaa, niin mistä raha otetaan?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Sähköautointoilijat eivät koskaan vastaan siihen, että mitäs teemme nykyiselle autokannalle?"

Vanhuuttaan kun ruostuvat kelvottomaksi niin kierrättää ne ja ostaa uudet. Kannattaa muistaa että ne on tehty suunnitellun vanhenemisen periaatteella että ne uusitaan joka tapauksessa.

Tietysti yksi vaihtoehto on ottaa mallia pääministeristämme ja muuntaa autoa toimimaan toisella polttoaineella: https://www.ksml.fi/teemat/autot/Sipil%C3%A4n-ihme...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Taitavat olla nämä autonvalmistajien vakuuttelut vähän samaa kategoriaa kuin ruotsalaisten päätökset luopua ydinvoimasta. Kaikkeen ei sähkömoottoritekniikka vielä taivu, eikä ehkä koskaan. Massa-henkilöautoilu varmasti sähköistyy nopeastikin.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Ei sähkömoottorissa ole oikeasti mitään ongelmaa. Sillä liikkuu junat pakkasellakin ja lentotukialuksetkin.

Puhtaasti akkujen varassa toimiminen on eri juttu.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #14

Tuon sähkömoottorin haasteellisuuden havaitsee erityisen hyvin veneiden sähköistymisessä. Liukuvien veneiden rakentaminen sähköllä toimiviksi on kiusallisen vaikeaa. Ongelmat eivät tule moottorista vaan akkujen painosta ja hinnnasta. Kun laitetaan tarpeeksi kapasiteettia, niin ei vaan enää nouse liukuun eikä kellään ole varaa hankkia. Pyörillä painavia akkuja on hiukan helpompi kuljettaa mukana, mutta turhaa massaa siinäkin liikutellaan paikasta toiseen hurjat määrät jatkuvasti. Energiaa siihenkin menee.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #17

Veneissä sähkömoottoria varten ei kannata akkuja niinkään tunkea vaan aurinkopaneelit: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b...

Vesikulkuneuvoissa pinta-ala ei ole niinkään ongelma että aurinkovoima toimii, kuin myös tuulivoima. Purjeet on aika vanha keksintö.

Sähkömoottorin sijasta tosin voisi käyttää pientä höyryturbiinia. Höyryn voi generoida yksinkertaisella höyrygeneraattorilla ja polttaa vaikka risuja, roskia ja halkoja tai vaihtoehtoisesti aurinkovoimalla saa niinikään myös tuotetua höyryä yksinkertaisilla parabelin muotoisilla pinnoilla joissa polttopiste osuu mustaksi maalattuun kupariputkeen.

Toisin sanoen vesikulkuneuvoissa ei tarvitse sähköä yhtään liikuttaakseen sitä auringon ja tuulen voimalla jos niin halutaan.

Edit:

Auringonpaahteessa kai irtoaa jotain 100W/m^2 jos sen käyttää höyryn tuottoon, että 18m^2 vastaa pientä polttomoottoriperämoottoria täydellä teholla mikä on aika paljon, mutta jos kattaisi pienemmälle turbiinille pienemmällä katoksella mikä tuottaa höyryä ja sen lisäksi olisi joku purje siinä päällä myös niin saisi sähkö- ja polttoainevapaan vesialuksen. Noin niinkuin karkeasti arvioituna.

Kaksirunkoinen vaikuttaisi paremmalta designiltä tuollaiseen.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto Vastaus kommenttiin #14

"Ei sähkömoottorissa ole oikeasti mitään ongelmaa. Sillä liikkuu junat pakkasellakin ja lentotukialuksetkin."

Sähkömoottorit ovat hyviä, sähkön tuottaminen ja jakelu liikennekäyttöön ovat vaikeita ratkaista.

Ydinvoima on ainoa ratkaisu meidän leveysasteilla tuottaa riittävästi sähköä hiilineutraalisti.
Sähkön tuottaminen ja jakelu nykyisillä (fossiilisilla ) menetelmillä siirto- ja jakelumenetelmillä tuhlaa primäärienergiaa enemmän kuin säästöt, saaden aikaan CO2 päästöjä.

Lentotukialukset ja sukellusveneet ovat vuosikymmeniä kulkeneet pienillä ydinreaktoreilla.

Missä viipyvät pienet y-voimalaitokset yleiseen käyttöön, joilla energiatuotanto voidaan jakaa esim. kuntatasolle, ja hajauttaa tuotanto.

PS: Asun pääkaupunkiseudun lievekunnassa Vihdissä, enkä ole havainnut täällä yhtään julkista latauspistettä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #19

"Sähkömoottorit ovat hyviä, sähkön tuottaminen ja jakelu liikennekäyttöön ovat vaikeita ratkaista."

Mielestäni sähkön voi tuottaa siinä missä käytettään. 15kW stirling vie kiinteällä asennuksella 300 litraa (mobiilikäyttöön varmaan optimoitavissa pienemmäksi) ja sillä kulkisi auto 100km/h tasaista vauhtia. Moottori toki voi olla tehokkaampi mutta se sitten vie akkua pidemmässä ajossa enemmän mitä generaattori tuottaa.

Ilmeinen optimointi olisi pudottaa ajonopeudet siihen 60km/h niin sitten ainakin saisi generaattorin kutistettua.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Vapaa kansalainen on autonsa ansainnut"

Eihän kukaan autoilua ole kieltämässä vaan halutaan poistaa fossiiliset polttoaineet, ja järkevät haluavat myös poistaa ne valtavat akustot.

Onko tässä nyt sitten jokin ongelma?

"Kun pakkasta on 30 astetta, ei sähköautoista ole apua."

Sähkömoottori on pakkasella parempi kuin bensiini tai diesel.

"Siksi myös polttoaineverotuksen tulee olla järkevää ja peruskansalaisen tulee saada polttoainetta 24/7 edullisesti asemilta."

Tämä ei onnistu esimerkiksi bensiinillä tai dieselillä jatkossa kun nyt eletään öljyhuipussa. Täysin älyvapaata kuvitella että öljy riittäisi loputtomiin.

Tuon asian kun tiedostaa että miten niitä autoja liikutellaan ilman öljyä järkevästi niin sitten vasta kykenee keskustelemaan asiasta.

Käyttäjän JussiVaahtikari kuva
Jussi Vaahtikari

Tein viikonlopun aikana matkan Tampereelta Rovaniemelle ja Itä-Suomen kautta takaisin. Se mikä pisti silmään oli, että niissä huoltoasemissa, missä pysähdyin tankkaamaan autoa tai kuljettajaa, suurimmalla osalla oli jo latausasema. Enpä olisi uskonut tilanteen muuttuvan näin nopeasti.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Äkkiseltään mietittynä tuo on helpompi järjestää kuin bensapumput kun sähkö on jo joka paikassa.

Toisekseen huoltoasemilla aika paljon tulee rahaa siitä kun niissä jotain myymälää. Silleen järkeenkäypää vetäistä se töpseli sinne pihalle että sähköautoilijat tulee sinne syömään latauksen ajaksi.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Väite "yksityisautoilua halutaan rajoittaa" on populistinen vale. Puhe on ollut vain ainoastaan uusien polttomoottori- eli bensa-autojen myynnistä. Edelleenkin vuoden 2030 jälkeen saa ajaa polttomoottoriautolla niin kauan kuin sellainen on korjattavissa ja polttoainetta on saatavilla. Kukaan ei ole puhunut täyskiellosta. Mitään ei ole edes päätetty. Ainoastaan ehdotettu ja annettu suuntaan antava esitys uusien autojen myynnistä, joten melua on ollut tyhjästä. Ihme tarve väärinymmärtää ja pahoittaa mielensä. Siitä olen samaa mieltä, että monipuolista eritarpeille sopivaa ajoneuvokantaa ja liikkumismuotoja tarvitaan tulevaisuudessakin.

Toimituksen poiminnat