Samuli Voutila Rehellisesti isänmaallinen

Olen tehnyt oman osuuteni -nyt on nuorempien vuoro

Lähdin mukaan politiikkaan tämän vuosikymmenen alkupuolella. Silloin parikymppinen Samuli Voutila oli ehtinyt reilun vuoden verran nauttia reservin auringosta sekä hyvästä työpaikasta. Olen ollut pienestä pojasta asti kiinnostunut mahdollisuudesta vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin – politiikkaan lähteminen oli lähinnä luonnollinen seuraus sille.

Muistan kuin eilisen päivän, jolloin tapasin silloista PS-Nuorten puheenjohtajaa Simon Eloa. Tunnin mittainen lounastapaaminen venähti lähes neljän tunnin mittaiseksi ja haastattelin sekä haastoin häntä kovin. Kun olin saanut vastaukset kysymyksiini ja huomannut, että PS-Nuoret ajaa sellaisesta politiikkaa, jossa Suomen ja suomalaisten etu on ykkössijalla, oli päätös liittyä helppo. PS-Nuoret on ollutkin koti minulle kuluneen vuosikymmenen ja päivääkään en vaihtaisi pois. Rakastan tätä järjestöä.

Olen saavuttanut enemmän kuin koskaan uskalsin edes unelmoida PS-Nuorissa. Olen toiminut piiritasolta aina kattojärjestön huipuille monissa luottamustehtävissä ja saanut olla vaikuttamassa järjestön linjoihin ja sitä kautta myös puoleen politiikkaan kuluneena vuosikymmenenä. Kansalaisaloite kielivapauden puolesta on erityisesti jäänyt mieleeni. Yksi A-studion lähetys voi laukaista jotain sellaista, mikä konkreettisesti muuttaa Suomea. Vaikka kielivapaus ei kokonaisuudessaan toteutunut, niin unelma siitä elää ja antaa toivoa myös tulevaan.

Toimiminen nuorisopolitiikassa on ollut mukavaa. Olen saanut läpi elämän kestäviä ystävyyksiä, verkostoja ja saanut mahdollisuuden opetella politiikan tekoa. Näistä suhteista ja taidoista on ollut hyötyä myös päättäjänä. Tässä taitaakin olla nuorisopolitiikan ydin. Se kasvattaa ja kouluttaa tulevaisuuden päättäjiä ja antaa heille eväitä toimia politiikassa.

Täytän tulevana syksynä 29 vuotta. Nuoreksi minua voidaan siis vielä nuorisolain mukaan kutsua, mutta kuten ei mikään elämässä, ei myöskään nuoruus ole ikuista. Olen huomannut että on aika ottaa henkisesti iso askel ja siirtyä kohti seuraavia haasteita. Minut on valittu Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaaksi ja otan tämän kunnian vakavasti. Siksi haluan käyttää aikani ensi vuoden alussa täysin tämän unelman tavoittamiseen ja, äänestäjien luottamuksella, toimia kevään 2019 jälkeen kansanedustajana. Haluan olla mukana rakentamassa parempaa Suomea ja ajamassa suomalaisten etua maamme sisällä sekä kansainvälisessä politiikassa.

Hyvä johtaja ymmärtää myös, milloin on aika antaa nuoremmille tilaa. Olen aina itse puhunut PS-Nuorissa sitä, että tärkein tehtävämme on myös kasvattaa puolueelle tulevaisuuden päättäjiä. Sen vuoksi ei myöskään puheenjohtajan tule toimia liian pitkään tehtävässään. Pitkän harkinnan jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, että en hae jatkokautta PS-Nuorten puheenjohtajana. Teen luonnollisesti kaikkeni tämän järjestön eteen loppuvuoden aikana ja kannustan nyt jäsenistöä pohtimaan, olisiko sinusta seuraava PS-Nuorten puheenjohtaja? Työtä riittää enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja, mutta lupaan sinulle, että se on sen arvoista.

Myönnän, että tätä tekstiä kirjoittaessa olo on haikea. Kun ihminen tekee jotain lähes koko kuluneen aikuisikänsä, on henkisesti raskasta luopua siitä. Kuitenkin, olo on myös helpottunut. Nyt voin keskittyä vain nauttimaan jokaisesta päivästä loppuvuoden ajan ja auttamaan muita menemään eteenpäin. Tulevien vaalien ohella suuntaan katsettani myös puolueen suuntaan. Tunnen hyvin nykyisen puoluejohdon, eduskuntaryhmän ja kenttäväkeä. Toivottavasti tulevaisuudessa voin olla myös avuksi puolueelle entistä enemmän. Olen sen teille velkaa, sillä olette suhtautunut minuun aina hyvin ja ottaneet nuoret aktiivisesti mukaan toimintaan. Kiitos siitä kuuluu teille ihan kaikille.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, sidosryhmiä ja erityisesti PS-Nuorten jäsenistöä kuluneista vuosista! Politiikan rikkaus ja suola ovat ihmiset, sillä ihmiset näitä asioita tekevät ja ihmisiä varten. Suomi on täynnä fiksuja, osaavia ja hyväsydämisiä nuoria poliitikkoja (tai entisiä nuoria) ja toivotan teille kaikille tasapuolisesti menestystä elämäänne. Teette arvokasta työtä ja toivon, että yhteistyömme voi jatkua myös tulevaisuudessa!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Onnea tulevaan vaalitaistoon! Tulen seuraamaan täältä Puheenvuoron kautta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Erinomaista ajattelua. Itse pitäisin nuorisojärjestön puheenjohtajana toimimisen optimina neljä vuotta.

Kaksi vuotta on vähän lyhyt aika saada oleellista aikaan ja yli kuusi vuotta alkaa olemaan lähellä tilannetta, että kenenkään muun ei uskota selviävän. Nuorisojärjestön puheenjohtajuus ei ole mikään eläkevirka...

Itse puolueille optimi lienee siinä 8+-2. 12 alkaa olemaan liikaa ja neljä liian vähän.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Liturgisten PS-sisäisten blogien postaaninen suomalaiselle yleisoikeistolaiselle alustalle vielä puolueen hiipuessa kertoo teidän huonosta orientaatiokyvystänne.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Olemme syvästi otettuja huolestasi, mutta älä huoli.

Katsotaan kevään eduskuntavaalien jälkeen tilannetta uudestaan ja uskoisin että todella valoisalta näyttää, mutta tietenkin on töitä paiskittava onnistumisen eteen.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Toivottavasti menestyt eduskuntavaaleissa.

Paljon on antamattomia ääniä tarjolla http://janituononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25786...

Muistat vaan toimia vaalilupauksiesi mukaan tiukoissakin paikoissa.

Toimituksen poiminnat