*

Samuli Voutila Rehellisesti isänmaallinen

Puoluekokouksesta

Perussuomalaiset piti ikimuistoisen puoluekokouksensa viime viikonloppuna Jyväskylässä. Puoluekokous oli puolueemme tähän astisista puoluekokouksista merkittävin, sillä 20-vuotta puoluetta ansiokkaasti johtanut Timo Soini jättäytyi pois puheenjohtajan paikasta. Kiitos vielä kerran Timolle näistä vuosista. Ilman esiintymistäsi 2006 presidentinvaaleissa, en olisi löytänyt tietäni Perussuomalaisiin.

Uusi puheenjohtajamme on Jussi Halla-aho ja tuen häntä 100%. Uskon, että Jussin johdolla saamme tehtyä puolueestamme jälleen suuren ja aatteemme kehittyy kansallismielisempään suuntaa. Tarvitsemme puolueena terävöytymistä ja muutosta, ja Jussi tarjoaa tämän.

Vaikka uuden puheenjohtajamme painopisteet ovat erityisesti äänestäjillemme tärkeissä asioissa, kuten maahanmuutossa ja EU-politiikassa, totesi hän myös itse Perussuomalaisten olevan silti yleispuolue. Puolustamme edelleen suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Meidän linjaamme määrittelevät puolueemme ohjelmat, ja onkin erikoista, miten mediassa on puhuttu nyt “uudesta Perussuomalaisesta puolueesta”. Puolue on edelleen sama, sen arvot ovat samat. Nyt on vain uudet vetäjät.

Sampo Terho on loistava politiikko, ja olenkin todennut hänen olevan monessa mielessä poliittinen esikuvani. Fiksu, sanavalmis ja osaava. Toivon hänen jatkavan aktiivisesti puolueessamme ja tekevän työtä Isänmaan ja aatteen eteen. Perussuomalaiset tarvitsevat Sampo Terhoa.

Henkilövalinnat aiheuttavat aina tunteita. Osa pettyy, osa iloitsee. Me kaikki olemme perussuomalaisia. Oli jäsenemme sitten nuoria, vanha, nuiva tai SMP-taustainen. Meidän todelliset vastustajamme ovat aivan muualla kuin puolueemme sisällä. Lähdetään nyt rakentamaan yhdessä entistä parempaa Perussuomalaista puoluetta. Siihen työhön tarvitaan meitä kaikkia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Blogisti ennustaa puolueen kannatuksen rajua notkahdusta kirjoittaessaan, että uuden puheenjohtajan johdolla puolueesta saa jälleen tehtyä suuren?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Perussuomalaiset ampuivat itseään jalkaan ja mitä todennäköisimmin tuomitsivat itsensä pitkälle oppositiotaipaleelle. Itse pidän henkilövalintoja siinä suhteessa erinomaisina ja onnittelet persuja, isänmaallinen teko.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"20-vuotta puoluetta ansiokkaasti johtanut Timo Soini jättäytyi pois puheenjohtajan paikasta."

Hän kuvasi äänestysten tuloksia tuoreeltaan "natsien vallankumoukseksi".

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2383...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Siis "poliisin perustutkinnon suorittaneen" Mari Rantasen mukaan. Ovatkohan muut tuota kuulleet?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Peruskuvio suomalaisessa demokratiassa on se, että hallitus tekee lakiesityksiä eduskunnalle. Eduskunta päättää niistä ja Tasavallan presidentti ne sitten allekirjoittaa. Muuta tietä ei ole, vaikka Halla-aho on kuulemma esittänyt lainsäädäntövaltuuksia maakunnille. Tämä tuli esille aamun teksti-tv:ssä.

Jättäytyminen tai joutuminen hallituksen ulkopuolelle tulee kaventamaan oleellisesti Perussuomalaisten vaikutusvaltaa. Sitä voi olla ”naamakirjassa” ja kaiken maailman foorumeissa, mutta ei maan päättävissä elimissä.

Kokouksesta tuli kieltämättä ”ikimuistoinen”, mikäli linkkinä oleva Ilta-Sanomien artikkeli pitää paikkansa.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005250305.html

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Visio: hallitus kaatuu ja eduskunta hajoitetaan. Perussuomalainen puolue ei kelpuuta espoolaismaisteri Timo Soinia ehdokaslistalleen tämän henkilöhistoriasta löytyvien, varsin arveluttavien yhteistyösuhteiden vuoksi.

Toimituksen poiminnat