Samuli Voutila Rehellisesti isänmaallinen

Suomen ja suomalaisten vuosi

Tästä vuodesta tulee Suomen ja suomalaisten vuosi. Täyttäähän rakas Isänmaamme 100-vuotta. 100-vuotiseen historiaamme mahtuu paljon hyvää sekä pahaa. Onneksi enemmän hyvää, sillä ilman sitä, ei itsenäisyytemme olisi säilynyt.

Hyvä ei synny tyhjästä. Se lähtee meistä ihmisistä. Joskus kuitenkin pelkkä hyväntekeminen ei riitä, vaan vaaditaan myös kovia tekoja, jotta mahdollisuutemme hyvään säilyy. Tämän todisti sukupolvi, joka taisteli itsenäisyytemme puolesta. Lukuisat veteraanit eivät halunneet sotaan. Nuoruus meni rintamalla ja moni joutui tekemään sankaritekoja, joihin ei onneksi muut sukupolvet ole joutuneet. Useat nuoret maksoivat myös kalleimman hinnan vapautemme puolesta -oman henkensä.

Tasavallan presidentti totesi uudenvuodenpuheessaan, että elämme nyt varjojen valtakunnassa. Ääri-islamistinen terrorismi, turvallisuuspoliittinen ilmapiiri Euroopassa ja turvapaikkakriisi luovat varjoja jokapäiväiseen elämäämme. Näitä uhkia ei pidä pelätä, vaan niihin pitää vastata määrätietoisesti. Alistuminen ei ole vaihtoehto, vain voitto pahasta riittää. Tähän voittoon tarvitaan meitä kaikkia.

Aloitan vuoden 2017 Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana. On kunnia saada toimia Suomen isänmaallisimman nuorisojärjestön puheenjohtajana vuotena, josta tulee Suomen ja suomalaisten vuosi. Tulemme korostamaan isänmaallisia arvoja, nostamaan siniristilipun korkeammalla kuin koskaan ja rummuttamaan ylpeästi rakkauttamme Suomea ja suomalaisuutta kohtaan. Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Vapaus on vaakalaudalla ja painetta tulee monelta suunnalta, on aika tehdä töitä sen eteen ettei vapauttamme tarvitsisi jälleen puolustaa asein.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

1920- ja 1930-luvuilla isänmaallisuudella elämöivät kaikkein rikkaimmat suurporvarit, serlachiukset, mannerheimit, AKS-väki ja sen sellaiset. Tänään elämöintiroolin ovat omaksuneet perussuomalaiset. Käyköön heille kuten kävi AKS:lle.

Yhdyn Jörn Donnerin näkemykseen perussuomalaisista.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Yhdyn Jörn Donnerin näkemykseen perussuomalaisista."

- Virkistä muistiani: liittyikö kannanotto jotenkin sisäsiisteyteen tai haarukan ja veitsen käyttämiseen?

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Tasavallan presidentin uudenvuoden puhe itsenäisyytemme satavuotisjuhlavuoden 2017 alkajaisiksi sisälsi parikin diplomaattikielistä tamminiemologis-kremlologis-mäntyniemologista rivienvälisanomaa: Pahalle on pantava rajoja ja Putin ei ole kiltti Juuso-nalle! http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228772-p...

- Onkohan muuten Suomi 100 -toimikunnan julkaiseman Suomen kasvot -naamanmuokkaussovelluksen kehittäjä jotenkin teknisesti tai silmämääräismanuaalisesti varmistanut, että Suomen kasvoiksi ei ilmesty esimerkiksi sellaisia sinivalkopestyjä roistonaamoja kuin Adolf Hitler, Josif Stalin, Osama bin-Laden tai Vladimir Putin?
> http://suomifinland100.fi/suomen-kasvot

Käyttäjän uolevi40 kuva
Ilpo Piiroinen

Donnerin näkemykseenkö Kahelin yhdytte siitä, että nuoria tummia afrikkalaisia voi naida saadakseen rahaa Hymy-lehdeltä. Perusuomalaiset nuoret ovat ainoita pakkoruotsia vastaan ryhdikkäästi toimineita. Kokoomusnuoretkin yrittivät mutta heidät jyrättiin.

Käyttäjän wahrheit kuva
Kari Kero

Jeesus mitä paatosta nuorpersulta. Kunnioituksesta suomea kohtaan voisi tosin kerrata oikeinkirjoitusta.
Tai no...antaa olla.

Käyttäjän TapioTuomisto kuva
Tapio Tuomisto

"Suomen isänmaallisin nuorisojärjestö"..korjattakoon heti kättelyssä, että persufasistit laittavat yhtäläisyysmerkit isänmaallisuuden ja kansalliskiihkoilun välille..mutta mitä voi näiltä nuorilta vaatia kun puolueen johdossa häärii äärikansallisia kiihkoilijoita kuten ministeri Niinistö, joka huseerasi Valkoinen Rintama- järjestön johdossa..kaikilla persupomoilla on taustallaan joku ääriliike..Soinilla äärikatolinen ahdasmielisyys on poliittisen toiminnan peruskivi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Äärikatolinen ahdasmielisyys" ei ole poliitikko-Soinin lähtökohta. Timo Soini edustaa ensisijaisesti Veikko Vennamon populismi-ideologiaa ja tiiviiseen verbaliikkaan perustuvaa vetovoimaa. Gradusta ja omaelämäkertateoksista se on luettavissa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Toivottavasti uusi puheenjohtaja siivoaa edelliset jättämät törkyt Tuomiokirkonportailta. Tapa jolla videota somessa kompataan ei anna hyviä lähtökohtia panna kenttäväkeä kuriin, mutta onnea Voutilalle jos aikoo yrittää.

Itsensä korottaminen muita isänmaallisemmaksi omalla julistuksella ei nosta odotuksia kovin korkealle.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Niin... ehkä "isänmaallinen" todellakin on laatusana, josta ei ole syytä muodostaa vertailuasteita. Millainen mahtaisi olla kilpailu "isänmaallisimmasta" teosta - pahaenteistä!

Käyttäjän uolevi40 kuva
Ilpo Piiroinen

Tuskin sinne kirkon portaille mitään jäi. Demo oli hyvä ja ruotsalainen Rapport-lehti julkaisi siitä ihan asiallisen uutisen.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Niin, kyllä minunkin mielestä persunuorten edustaja voi pukeutua vaippapaviaaniksi jos niin haluaa. Kertoohan se perusteellisesti heidän ideologian lähtökohdista. Mutta miksei hän tehnyt sitä persujen puoluetoimisto edessä?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Eipä ole ihme, että persut ja vihreät ovat napit vastakkain. Vihreät vannovat olevansa muita huomattavasti fiksuimpia politiikkoja ja persujen nuorisoliittolaiset, olevansa muita isänmaallisempia, täyttä "tuubaa" molemmilta. Juuri äsken keskustelin nuoremman poikani kanssa joka iso-veljensä tapaan työnsä vuoksi maailmaa kiertää totesi, että Ruotsiin mennessään hän on suomalainen, Saksassa hän on skandinaavi, Kiinassa hän on Eurooppalainen. Ei ole olemassa mittaria millä isänmaallisuutta voidaan mitata, eikä isänmaallisuutta myöskään mikään poliittinen puolue voi omia. Voutilan puheenvuoro on loukkaus muiden puolueiden nuorisojärjestöjä kohtaan.

Toimituksen poiminnat