Samuli Voutila Rehellisesti isänmaallinen

Ei armoa terroristeille

Taas viattomat ihmiset saivat kuolla terroristien käsissä. Ensiksi Ankarassa terroristi ampui Venäjän suurlähettilään ja Saksassa terroristi ajoi kuorma-autolla Berliinin joulutorille. Tätä kirjoittaessani kuolleita on Saksassa 12 ja loukkaantuneita useita kymmeniä.

Olemme epäonnistuneet lännessä terrorismin torjunnassa. Keinovalikoimana olemme pitäneet ns. ”pehmeitä keinoja”, joissa ollaan ajateltu, että kun päivitämme Facebookissa profiilikuvamme ja ”emme anna pelolle valtaa”, ongelmat poistuvat kuin itsestään. Eivät poistu.

Meidän tulee nyt oikeasti ottaa kovat keinot käyttöömme. Ensiksi pitää meidän tulee laittaa rajavalvonta kuntoon kansallisvaltioittain. Tällä myös kyettäisiin valvomaan, keitä tänne tulee. Kansainvälisiä sopimuksia tulee muuttaa siten, että voimme yleisen turvallisuuden nimissä kieltäytyä turvapaikanhakijoista. Niin kauan, kun emme tiedä ovatko ihmiset potentiaalisia terroristeja tai ei, pitää meidän laittaa omaturvallisuutemme etusijalle. Apua tarvitseville voidaan perustaa turvavyöhykkeittä yhdessä YK:n kanssa, kriisialueiden lähelle.

Näiden toimenpiteiden jälkeen tulee terroristien elämästä tehdä helvettiä 24/7 niin kauan, kunnes he itse luovuttavat. Me emme anna pelolle valtaa, me voitamme. Meillä on maailman kehittyneimmät asevoimat ja turvallisuusviranomaiset. Laitetaan resurssit kuntoon ja terroristit kuriin. Toisen posken kääntäminen on tullut tiensä päähän. Nyt on aika vastata voimalla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Juhani Piri

Saa nähdä milloin täällä suomessa alkaa tapahtumaan enemmälti negatiivisia asioita, kun kielteisen päätöksen saaneet kuulevat millainen hotellitasoinen majoitus heitä odottaa jos tekee vakavamman rikoksen. Teolla välttyy välittömältä palautukselta ja saa vielä täyden ylläpidon x vuosiksi.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Mitä tarkoitat kun kirjoitat, että meillä on maailman kehittyneemmät asevoimat ja turvallisuusviranomaisten?

Käyttäjän SamuliVoutila kuva
Samuli Voutila

Länsimaissa on yleisesti ottaen kehittyneimmät asevoimat sekä turvallisuusviranomaiset. Näiden resurssit pitää saada täysimääräisesti käyttöön terrorismin kitkemiseksi.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kannattaiskohan meidän liittyä eu:n ohella myös Natoon saadaksemme nämä voimavarat Suomenkin turvaksi?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ranskan terrori-iskujen jälkeen oli legitiimiä todeta, että "emme anna pelolle valtaa". Siitä huolimatta esimerkiksi Pariisin turismi romahti, ja varmasti Nizzan rantakadullakin kävellään nykyisin varsin tarkkaavaisina.

Kun nyt on isketty vilkkaalle joulutorille, luulen entistä useamman eurooppalaisen alkavan karttaa massatapahtumia. En kritisoi yksilöitä, jotka ottavat tuhotyön mahdollisuuden huomioon vaikkapa matkaillessaan tai ostoksia tehdessään. Emme anna pelolle valtaa, mutta emme myöskään etsi ikävyyksiä.

Käyttäjän SamuliVoutila kuva
Samuli Voutila

Pelolle ei pidä antaa valtaa, mutta jaan käsityksesi siitä, että varmasti tavalliset ihmiset miettivät näitä asioita. Itse vierailin muutama viikko sitten Brysselissä ja siellä näkyi sotilaita paljon julkisilla paikoilla. Henkilökohtaisesti koin oloni hyvinkin turvalliseksi ja minua ei haittaa jos yleisiä paikkoja valvotaan paremmin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

...ja varmasti Nizzan rantakadullakin kävellään nykyisin varsin tarkkaavaisina.

Epäilemättä. "Tervetuloa lomalle Ranskan Rivieralle. Vältä erinomaista punaviiniämme, konjakkiamme ja calvadosiamme, jotta pysyisit valppaana (ja hengissä) koko lomasi ajan."

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Kiina, Venäjä, USA, Israel ja Japani ovat turvassa islamilaiselta terrorismilta.

Näihin maihin muslimeilla ei ole asiaa ja USA:ssa muslimit ovat hyvin maltillisia. Jopa patriootteja.

Siinä on viisikko josta kannattaisi EU:n ottaa mallia.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mielenkiintoinen kommentti. Mutta: Israelin 8-miljoonaisesta väestöstä 17% on arabeja, ja näistä 82% muslimeja. Se merkitsee yli miljoonaa islaminuskoista israelilaista.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Venäjällä asuu 9,5 miljoonaa muslimia, vaikka tshetsheenejä ja inguuseja ei edes laskettaisi.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Venäjä kunnioittaa uskontoja. Muhammed pilapiirrokset Putin tuomitsi ja maan lainsäädäntö suojelee uskonnollisia vähemmistöjä selvästi Eurooppaa paremmin. Sama juttu Israelissa.

Olisiko Euroopan korkea katsoa peiliin ja muuttaa asennoitumista islamiin? Kaikki populistit kilpailevat täällä kuka on jyrkin islamin vastustaja.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suomea ja suomalaisia voisi suojella yksinkertainen toimenpide.

Liitetään valtionuskontoihimme evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon lisäksi islam.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Liitetään valtionuskontoihimme evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon lisäksi islam.

Miksi 'lisäksi'? Miksei samantien niiden asemesta?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Näiden toimenpiteiden jälkeen tulee terroristien elämästä tehdä helvettiä 24/7 niin kauan, kunnes he itse luovuttavat."

Luovuttavatko ihmiset ja terrorismi loppuu? Mitä se helvetin tekeminen tarkoittaa? Jonkinlaisia leirejä tms.?

Missä raja kulkee? Kaikki terroristijärjestöissä olevat? Terroristien kanssa pienintäkin yhteistyötä tehneet?

Luulen että noin poliittisen mielikuvan kannalta ei ehkä helvetin tekemisen julki kirjoittaminen ole aivan se onnistunein juttu. Asiat voi ilmaista monella tapaa. Ehkä suuret äänestäjäjoukot eivät ole kovalla tohinalla lähdössä "helvetintekijöiden" taakse. :-D

Käyttäjän RogerKulmala kuva
Roger Kulmala

Terroristeilla on tasan yksi motiivi, radikaali islamistinen jihadismi. Se pitäisi sanoa selkeästi ääneen. Siitä vaikenemalla pelataan suoraan monikultturisten pussiin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Olen samaa mieltä. Kuolemantuomio on palautettava rikoslakiin rangaistuksena henkirikoksesta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mikäli nyt nimenomaan halutaan lisätä marttyyrien määrää. Ihmisten tappaminen, Pertti, on väärin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Ihmisten tappaminen, Pertti, on väärin."

Juuri tämän syyn takia on murhaajat teloitettava.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #15

Millaisen virhemarginaalin hyväksyt kuolemantuomioihin? Yksi kymmenestä teloitetusta olikin viaton, tai vaikkapa viisi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #21

Asia ei minulle mitenkään kuulu, mutta lähes jokainen tapettu/murhattu ihminen (erityisesti terrorismirikoksissa) on viaton sivullinen.

Miten näissä rikoksissa määritellään se virhemarginaali ?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #23

Vain ns. selvissä tapauksissa kuolemantuomio tulisi langettaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #21

Virhemarginaalin tulee olla tasan nolla!

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kuolemantuomiossa oikeusprosessi kestää kauan. Jotta saadaan riittävä varmuus, voi kestää jopa 10 vuotta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Silti virheitä tapahtuu. Kuolemantuomio käy joka tapauksessa kalliiksi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Älä näyttele tyhmää. Epäselvissä tapauksissa ei tietenkään tulisi kuolemantuomiota langettaa.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Islamilaisten ääriliikkeiden terroritapoihin kuuluu itsemurhaiskut. Miten kuolemantuomio käytännössä ehkäisee näitä tekoja.

Sivulliset uhrit on länsimainen nimitys siviiliuhreille. Ilmaiskuissa ja Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten toimissa on kuollut paljon siviileitä. Pitäisikö näihin iskuihin osallistuneet tuomita kuolemantuomiolla. Vai onko niin ettei palasiksi räjähtäneellä arabilapsella ole mitään väliä.

Terroristien yksi tärkeimmistä päämääristä on saada mukaan uusia kannattajia ja jäseniä. Kidutuskuvat, sivulliset uhrit, arabien vainoaminen, ilmaiskut jne. on tehokas tapa saada enemmistön mielipide nousemaan länsimaita vastaan. Terrorisi on onnistuneinta silloin kun länsimaat iskevät takaisin, aiheuttavat sivullisia uhreja ja tätä kautta ääriliikkeet saavat lisää kannattajia. Islamilaisten ääriliikkeiden lopullinen tavoitehan on saada uskontojen välinen sota syttymään ja tämän tärkein edellytys on että maltillisista islamilaisista tule ääri-islamilaisia. Islamilaiseein kohdistuva vaino, kidutus tai muut ihmisoikeusloukkaukset ovat tehokas keino tämän saavuttamiseksi.

Terrorismiin on vaikea puuttua tehokkaasti. Kuolemantuomio muutamalla terroristille tuskin on kovinkaan tehokasta vaan asioihin pitäisi puuttua ennakolta, mutta miten?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ankarassa tekijä oli poliisi. Se on huolestuttavaa kyllä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Egyptin presidentti Anwar Sadatin murhasivat puolestaan sotilasparaatissa marssineet islamistiterroristit vuonna 1981.

Toimituksen poiminnat