Samuli Voutila Rehellisesti isänmaallinen

Allekirjoitin Fixit-kansalaisaloitteen – allekirjoita sinäkin

Pitkään pohdittuani allekirjoitin eilen (27.7.2016) kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä Euroopan Unionista. Kansalaisaloitteeseen voi tutustua ja sen halutessaan allekirjoittaa täältä.

Liittyin sekä Perussuomalaisiin Nuoriin sekä puolueeseen yli viisi vuotta sitten. Yksi keskeisimpiä liittymisen syitä oli halu vaikuttaa EU- ja europolitiikkaan sekä edistää suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Nämä asiat ovat edelleen politiikassa yhtä tärkeitä asioita kuin silloin. Miksi sitten pohdin Fixit-aloitteen allekirjoittamista niin pitkään?

Lähestyin asiaa turvallisuuspolitiikan näkökulmasta. Suomi, puolustusliittoon kuulumattomana maana, voisi jäädä hyvinkin yksin, mikäli Iso-Britannian tavoin päättäisimme erota Euroopan Unionista. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa se voisi olla riski, mutta kun miettii asiaa yhtään syvemmin, niin sitä se ei ole.

Euroopan Unioni ei tarjoa Suomelle minkäänlaisia turvatakuita, ainakaan, jos puhutaan sotilaallisessa merkityksessä. Lissabonin sopimus tarjoaa käytännössä solidaarisuutta, mutta sillä harvemmin on puolustettu yhtään maata. Miettikää vaikka Puolan kohtaloa syksyllä 1939. Eivät silloin Iso-Britannian tai Ranskan lupaukset solidaarisuudesta auttaneet.

Lisäksi Fixitissä on pitkälti kyse demokratiasta. Edustamallani Y-sukupolvella ei ollut minkäänlaista saumaa vaikuttaa siihen, liittyykö Suomi EU:n jäseneksi vai ei. Lisäksi EU on muuttunut aivan toisenlaiseksi, mitä se oli siitä äänestettäessä vuonna 1994. Uskallan väittää, että harva suomalainen olisi voinut kuvitella näin massiivista unionia, joka käytännössä tuo jo 70% nykyisestä lainsäädännöstämme. Puhumattakaan yhteisvaluutasta ja sen tuomasta suorista haitoista kansakuntamme talouteen.

Nykyinen hallitus ei tällä vaalikaudella järjestä kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä Euroopan Unionissa. Näin on esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä (kesk) linjannut. Mutta jos/kun Fixit saavuttaa tarvittavan 50.000 allekirjoittaneen rajan, päästään myös Suomessa käymään avointa keskustelua jäsenyydessämme Euroopan Unionissa, joka päivä päivältä menee enemmän kohti liittovaltiota. Ja liittovaltiokehitystä me perussuomalaiset emme hyväksy – se ei ole Suomen, saati suomalaisten, etu.

Olitpa Suomen jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, kannustan jokaista demokratiasta ja kansalaiskeskustelusta kiinnostunutta allekirjoittamaan aloitteen. Vai onko Brysselistä tullut uusi Moskova, jonka tekemisistä tai sen etupiiriin kuulumisesta ei voisi keskustella?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

"Olitpa Suomen jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, kannustan jokaista demokratiasta ja kansalaiskeskustelusta kiinnostunutta allekirjoittamaan aloitteen. Vai onko Brysselistä tullut uusi Moskova, jonka tekemisistä tai sen etupiiriin kuulumisesta ei voisi keskustella?"

Olisit nyt sitten laittanut linkin...

Henry

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Henry, olihan se linkki siellä sinisessä "täältä" sanassa.

Tässä vielä kerran:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

Toimituksen poiminnat